sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Vastaus kotitilan lunastajasta nosti uuden kysymyksen


Blokkauksessa 6.1.2010 pohdiskelin olisiko isoisäni isä Vilppi Virolainen ollut se isäntä, joka lunasti suvun asuman tilan omistukseensa, jos tila oli lahjoitusmaihin kuulunut. Nyt kävimme Muusan kanssa Kansallisarkistossa etsimässä vastausta. Kyllä, tila oli ollut osa Pällilän lahjoitusmaita ja Vilppi oli tilan lunastaja, mutta ei yksin.

Suomen valtionvarasto osti Pällilän 13/25 [vanhaa/uutta ajanlaskua] marraskuuta 1872 ruhtinas Boris Dmitrijewitsch Galintzin´ilta 1.450.000 Suomen markalla. Lunastettuun alueeseen sisältyivät Perkjärven tilat 1-11, osana niitä isäni syntymäkodin maat.

Valtio myi donaattoreilta lunastamansa tilat edelleen niitä viljeleville talonpojille ainakin Pällilän osalta verkkaisesti, vasta yhdeksän vuotta lunastuskaupan jälkeen. Edelleenmyynnin kauppakirjat olivat kaikki samanlaisia painettuja lomakkeita. Niihin oli kirjapainossa jätetty tilakohtaisia tietoja varten tyhjät kohdat, jotka täytettiin käsin. Alla olevaan Virolaisen tilan kauppakirjan katkelmaan on käsin kirjoitetut osuudet lainattu kursiivilla. Itse kauppakirjassa ei ole päiväystä mutta lahjoitusmaatiloille annettujen perintökirjojen luettelossa se on satojen muitten Pällilän tilakauppojen tavoin päivätty tehdyksi 13.11.1881:

Tämän johdosta ja Keisarillisen Senaatin tänäpänä asiasta tekemän päätöksen mukaan, antaa ja myypi Kamari-Toimituskunta, tämän avonaisen kirjan voimasta, jota on tehty kolme kappaletta, asukkaalle leskelle Helena Kiiskelle ja hänen pojillensa Filippi ja Yrjö Heikinpojille sekä tyttärellensä Helena Heikintytär Wirolaiselle, perintötilallisen sukulunastuksella ja oikeudella yhdeksännen osan Hännilän talosta No 1, tekevä 1/6 vanhaa ja 1/100 uutta manttalia, Perkjärven kylässä, Muolan pitäjässä, Äyräpään kihlakunnassa ja Wiipurin läänissä ynnä kaiken sen kanssa, mitä tilaan nyt kuuluu tahi vastedes laillisesti voitettaneen. kahdella tuhannella kahdeksallasadalla kahdeksallatoista (2.218) markalla 12 pennillä Suomen rahaa, joka kuolettamalla suoritetaan siten, että kuusi prosenttia siitä eli sata kolmeneljättä (133) markkaa yhdeksän (9) penniä kolmenkymmenenyhdeksän vuoden kuluessa, luettu ensintulevasta vuodesta 1882 alkaen vuoteen 1921 saakka, vuosittain seuraavan vuoden kruununylöskannossa maksetaan.

Asiakirjan allekirjoituksina ovat Helena Kiisken, Wilppi Wirolaisen ja Yrjö Wirolaisen nimet ja puumerkit.

Miksi Helena Heikintytär Wirolaisen nimi ja puumerkki puuttuvat allekirjoituksista? Helenaa ei myöskään ole Virolaisen suvusta lakkautettujen seurakuntien arkistossa Mikkelissä tehdyssä sukututkimuksessa, vaikka sekä Vilppi että Yrjö ja heidän kaksi pienenä kuollutta sisarustaan siinä ovat. Kuka tämä mystinen Helena oli?

Arvelen kauppakirjalomakkeet täyttäneen kirjurin tehneen virheen. Hän on lomakkeen tekstiosaa täyttäessään erehtynyt ymmärtämään, että äidin lisäksi ostajaperheessä olisi ollut samanniminen tytär. Allekirjoituksia merkitessään kirjuri ei sitten ole joko huomannut ristiriitaa puuttuvan tyttären allekirjoituksen kohdalla tai ei ole siitä välittänyt. Ostajista kukaan ei osannut kirjoittaa, ei luultavasti lukeakaan ja vaikka joku heistä olisi osannutkin, ei lukemiseen ehkä jäänyt aikaa seuraavien allekirjoittajien odottaessa vuoroaan ja niin kauppakirjan tekstiosan virhe jäi korjaamatta.


Kuva Virolaisen kotitilan kauppakirjan allekirjoituksista on asiakirjasta Donationsskattebrefsliggare 1881, No 355. Muut Kansallisarkiston tässä blokkauksessa käytetyt lähteet ovat: Senaatti Perinnöksiostoasiakirjat ja Förtecning öfver skatteköpta donationshemman 1877–1891.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti: