sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kiven kosketus


Viime heinäkuussa kerroin kiven kutsusta Muolaaseen. Nyt lokakuussa vastasin kutsuun. Kiersimme Muusan ja kahden muun lähi-ihmisen kanssa Viipurin ympäristöä yhdessä Sergein ja hänen maasturinsa kanssa. Näin ja kosketin Savikon tiilitehtaan piippua. Se on 27 metriä korkea, kahdella eri mittaustavalla. Talissa Konkkalan vuorella kosketin kalliota. Kalliolla oli kesäaamuna 1944 teltta. Kello kuusi nousi isäni teltassa ensimmäisenä seisomaan. Juuri silloin kranaatinheittimien keskitys iski kallioon, telttaan tuli täysosuma. Sirpaleet lähtivät ylöspäin kalliosta. Isä kuoli. Lokakuussa 2010 kosketin kalliota, ehkä hyvin lähellä?

lauantai 2. lokakuuta 2010

Miksi?

Menneisyyden tutkija etsii tavallisesti vastauksia kysymyksiin mitä tapahtui, milloin tapahtui, missä ja kenelle tapahtui. Usein mielenkiintoisin kysymys olisi kuitenkin ”Miksi?”. Miksi ilmiö oli sellainen kuin se oli? Paitsi mielenkiintoisin, on miksi -kysymys monasti myös vaikein vastattavaksi. Ehkä siksi alitajunta ohjasi minua asettamaan tutkimukseni pääkysymykseksi ”Millainen ihminen isäni oli?”, esti nostamasta rimaa korkeammalle ja kysymästä miksi Eero Virolainen oli sellainen kuin oli.

Tutkimukseni on edennyt isäni elinajan puoliväliin ja olen ilokseni löytänyt osavastauksia kysymykseen millainen ihminen hän oli. Tarinat ovat osoittautuneet hedelmällisiksi lähteiksi, samoin kuvat. Olen yrittänyt käyttää eläytymismetodia mutta se vaatii vielä paljon harjoittelua ja lisätyötä. Muusa on kulkenut mukanani kirjoittamisen tiloissa paitsi fyysisesti yhä enemmän myös metaforisesti. Hän tarttuu hihaani kun työ alkaa oirehtia maanisesti ja on yllättäen osoittautunut erinomaiseksi kuvien lukijaksi. Muusa näkee ”menneen pysähtyneissä viesteissä” asioita joita minä en ole niissä nähnyt. Suhteemme on muuttumassa kirjoittajan ja innoituksen lähteen suhteesta työkumppanuudeksi. Onnellista.

Paitsi että olen löytänyt vastauksia kysymykseen ”Millainen ihminen Eero Virolainen oli?”, olen löytänyt myös mahdollisia syitä miksi nuori Eero oli sellainen kuin oli. Tapahtumia, joilla on saattanut ja mielestäni täytynyt olla vaikutusta hänen luonteensa kehitykseen. Tutkimukseni tavoite syvenee ja laajenee kysymyksestä ”Millainen?” kohti kysymysten kysymystä ”Miksi?”.