perjantai 19. maaliskuuta 2010

Vuosi 1918 Muolaassa

Muolaa jäi vuoden 1918 sodassa Vuoksesta lounaaseen muodostuneen ”Muolaan rintaman” punaiselle puolelle. Rintamaosalla käytiin helmi- ja maaliskuussa kiivaita taisteluja punaisten pyrkiessä Vuoksen rantaan ja myös siviilit kärsivät. Sodan aikana punaiset tappoivat Muolaassa 20 valkoiseksi katsottavaa. Huhtikuun lopulla aloittivat valkoiset hyökkäyksen, joka mursi nopeasti Muolaan rintaman. Perkjärven kylän ja asemakylän valkoiset saivat haltuunsa 24. huhtikuuta, seuraavana päivänä kirkonkylän ja sen myötä koko pitäjän. Venäjälle pyrkimässä ollut 1500 punaisen joukko ja rajan suunnasta tullut valkoisten vajaan sadan miehen komppania kohtasivat Muolaassa. Nelisen tuntia kestäneessä taistelussa kaatui kolmannes valkoisten komppaniasta ja n. 300 punaista, loput antautuivat ja kuljetettiin Perkjärven aseman vankileirille. Siellä joukosta erotettiin 320 venäläistä tykkimiestä ja lähetettiin 30–40 miehen ryhmissä ammuttaviksi.

Valkoiset kostivat punaisten sodan aikana tappamien valkoisen kuoleman kymmenkertaisesti. Kaikki teloitetut eivät olleet työväenyhdistyksen saati punakaartin jäseniä, teloitettujen joukossa oli ainakin neljä lasta. Kyyröläisten osuus teloitetuista oli suhteettoman suuri. Lars Westerlundin mukaan heitä oli liittynyt punakaartiin 43 miestä, sodan jälkiselvittelyissä hän arvio valkoisten tappaneen 70–95 Muolaalaista venäläiskylien asukasta, jotka siis olivat suomen kansalaisia. Vapaaehtoisista koostunut joukko jahtasi paenneita kyyröläläisiä Uudeltakirkolla ja rajaseudula, sai kiinni ja teloitti heistä 15. Joukko surmasi heidän lisäkseen myös kiinnisaamiaan venäläisiä. On mielestäni selvää, että kyyröläläiset miellettiin venäläisiksi ja heitä kohdeltiin sen takia erityisen julmasti.

Vuoden 1918 sodassa kuoli 267 Muolaassa kirjoilla ollutta ihmistä. Heihin kuuluivat myös kaksi isäni setää, Matti ja Jooseppi Virolainen. Matti oli naimisissa oleva kahden lapsen isä ja Jooseppi vuonna 1891 syntynyt poikamies. Hänet ammuttiin Terijoella 19.4. ja Matti 1.5. Uudellakirkolla. ”Suomen sotasurmat 1914–1922” – tietokanta luokittelee Joosepin valkoiseksi ja Matin punaiseksi. Matin ammatti oli tietokannan mukaan asemamiesten esimies ja Joosepin maanviljelijä. Tätini kertoi kuinka isäni, tuolloin 13-vuotias poikanen, kävi kuuntelemassa punaisten puheita Perkjärven asemalla:

-Eero oli… se oli kai silloin vielä semmoinen niiko pienikokoinen. Ni hän kiers siellä, hän oli siellä aina kuuntelemas… ja niitä mitä ne jutteli
-vakoilemassa?
-nii, sil tavalla näin että ja sit oli justiisa kerrakii kun hän sitte kuuli ko ne sano ett nyt lähetää kylää ottamaa ne ja ne … ni se lähti niiltä sijoiltaa ja juoks niinku henkesä edestä sen neljä kilometriä sinne kylää ja kävi joka talossa sanomassa että ne tulevat hakemaa
-ja ei se sitte se Joska setäkii nii se häkelty nii et se ei osant lähtee mihinkää niinko piiloo
-ja senhän ne sitten veivät
-ja ampuivat?
-Kaljunen itse ampui sen Terijoen asemalla

Matti Virolaisesta tätini kertoi näin:

… nii kaikki lähti asemalta, lähti kaikki pois, sottaa pakkoo, niin hän hoiti sen junaliikenteen. Ja punaset oli siel niin hän hoiti sen ja sit ko tuli valkoset ni hän hoiti ne valkosetha veivät sen ja sitä ei koskaa tiedettykkää mihi se ammuttii, missä ne ampuvat sen. Et se oli ihan täl tavalla justii kans

[Lähteitä: Suomen sotasurmat 1914–1922 –tietokanta; Joutsenlahti: Heikki Hiiren vapaussodan viimeinen taistelu. Vpl. Pyhäjärvi no 4 2008; Westerlund : Venäläissurmat Suomessa 1914–22. Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004.]

torstai 18. maaliskuuta 2010

Muolaan kihut

Kihupyhät tai kirkkopyhät olivat keskiajalta periytynyt joukkokokoontumisen muoto. Ne olivat alkuaan paikkakunnan oman kirkon vihkimisen muistojuhla, joita vietettiin koko tuolloisessa Ruotsin valtakunnan Itämaassa. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkko halusi ottaa tapaan etäisyyttä, mutta Karjalankannaksella kihuperinne säilyi, vaikka toki muuttuen. Erityisesti Muolaassa ja siitä itsenäisiksi irronneissa Heinjoen, Kivennavan ja Valkjärven kunnissa perinne eli vahvana 1930-luvulle saakka. Tavaksi tuli viettää kihupyhiä näissä kunnissa peräkkäisinä sunnuntaina. Muolaan kihujen päiväksi vakiintui heinäkuun viimeinen sunnuntai, jolloin kirkonmäelle kokoontui useita tuhansia ihmisiä paitsi Muolaasta myös naapuripitäjistä.

Viimeistään 1800-luvulla oli kihujen keskeisimmäksi ja tärkeimmäksi merkitykseksi tullut tarjota naimaikään tulleille nuorille mahdollisuus tavata ja tutustua toisiinsa. Kihut eivät kuitenkaan olleet pelkästään nuorten kokoontumisia, vaan niihin osallistui kaikenikäisiä ihmisiä. Kirkonmäellä käveltiin edestakaisin, tavattiin ystäviä ja tuttavia kuulumisia vaihtaen. Parinmuodostuksen muotona kihut kehittyivät tehokkaiksi ja suorasukaisiksi. Rippikoulun käyneet ja ehtoolliselle päässeet tytöt tulivat kirkonmäelle vyöllään puukontuppi ilman puukkoa. Tytön mukana oli saattaja, yleensä vanhempi nainen, joka suureen ääneen esitteli uuden naimamarkkinoille tulleen tytön. Neidosta kiinnostuneet pojat saattoivat nyt tulla työntämään puukkonsa tytön tuppeen. Parin viikon kuluttua poika meni tytön kotiin katsomaan miten puukon oli käynyt. Jos se oli lyöty seinään oven ulkopuolelle, merkitsi se pojan torjumista, mutta jos puukko komeili pirtin sisällä takaseinässä, oli kosija hyväksytty.

Tuppikosinta jäi pois 1800-luvun puolivälin jälkeen ja tilaa valtasi tapa, jossa pojat tulivat kirkonmäelle hevosella ratsastaen ja pyysivät mieleisiään tyttöjä taakseen hevosen selkään ”tarakalle”. Pari teki sitten yhdessä rituaalisen lyhyehkön ratsastuksen lähiympäristöön. 1900-luvun alkukymmenistä lähtien kihuperinne laajeni kirkonmäen päiväkohtaamisista käsittämään myös illalla lähikylissä järjestettyjä tanssiaisia.

Ovatko isäni vanhemmat Mikko ja Matilda kohdanneet toisensa kihuissa Muolaan kirkonmäellä? Hyvin mahdollista se ainakin on. Matildan koti oli kirkonmäeltä vain parin kilometrin päässä Koiralan kylässä ja Mikon koti Perkjärven kylässä kymmenisen kilometriä kirkolta. Mikon isä oli innokas ja osaava hevosten kasvattaja. Tuolloin 26-vuotias Mikko on hyvinkin saattanut tulla Muolaan kihuihin kesällä 1901 isänsä hevosella ja kohdata kirkonmäellä talvella 19 vuotta täyttäneen Matildan. Tapahtui nuorten kohtaaminen sitten kihuissa tai jossain muualla, johti se joka tapauksessa toukokuun 25 päivänä 1902 tapahtuneeseen vihkimiseen ja Matildan muuttoon lapsuudenkodistaan Mikon syntymäkotiin Heikkilään.

[Lähteitä: Raitasalo 2004: Katsel ain minnuu; Vilppula 2001 (toim. Veikko J. Laine): Valkjärveläisiä naimatapoja 1800 luvulla; Karjala-lehti no 8 1972, Muolaa liite.]

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kiertokoulu Muolaassa

Muolaa oli keskisen Karjalankannaksen suurin pitäjä. Sen pinta-ala Kyyrölä mukaan lukien oli 820 km2 ja siellä asui lähes 16.000 ihmistä. Kirkonkylä oli kyllä hallinnollinen keskus mutta ei kaupan ja talouden keskittymä. Sellaista ei oikeastaan tarvittu, muolaalaiset elivät pitäjänsä alueelle tasaisesti jakaantuneissa 60 kylässä pitkälti omavaraistaloudessa pieniä tilojaan viljellen. Luontoa leimasivat monet järvet ja pitäjän alueelle tasaisesti jakaantuneet metsät.

Autonomiseen Suomeen perustettiin kuntalaitos vuonna 1865 annetulla lailla, jonka mukaan kuntien toiminnan tuli alkaa kahden vuoden kuluessa. Siihen saakka yhteiset asiat voitiin vielä vanhaan tapaan päättää kirkon- ja pitäjänkokouksissa. Muolaassa ensimmäinen uuden lain mukainen kuntakokous pidettiin kuitenkin vasta 22.9.1870. Kokouksen ainoana asiana päätettiin kansakoulu perustamisesta Muolaaseen. Kesti kuusi vuotta ennen kuin koulu aloitti toimintansa Pällilän kylässä. Seuraavaksi saivat koulunsa Mälkölä ja Hotakka ja sitten keväällä 1889 päätettiin peräti neljän uuden kansakoulun rakentamisesta, yksi niistä tuli Perkjärvelle.

Ennen kunnallisen hallinnon syntyä oli kirkko huolehtinut kansanopetuksesta ylläpitämällä rippikoulujen ohella kiertokouluja. Nämä koulut kiersivät kylästä kylään, pysähtyivät kylänvanhimman osoittamaan taloon muutamaksi viikoksi ja opettivat lukemista, raamatunhistoriaa, katekismusta ja kirjoittamisen alkeita. Muolaassa oli 1800-luvun jälkipuoliskolla ensin vain yksi kiertokoulu ja sitä hoitamassa yksi koulumestari, jonka avuksi, toiseksi koulumestariksi sitten palkattiin Salomon Noro.

Mielenkiintoista on, etteivät Muolaan kiertokoulut loppuneet kansakoulujen perustamiseen, vaan jatkuivat aina talvisotaan saakka. 1920-luvulta alkaen pitäjässä oli neljä kiertokoulua ja niissä annettiin opetusta paitsi pienille lapsille, myös kansakoulun jo aloittaneille. He kävivät muutamana viikkona ns. kesäkoulua ennen kansakoulun lukukauden alkua. Kansakoulun käyneittenkin piti osallistua kiertokouluopetukseen aina rippikouluun menoonsa saakka. Tosin vain jokunen tunti kolmena päivänä niinä muutamana viikkona, jotka koulu kylässä viipyi. Ilman kiertokoulutodistusta ei nuorella ollut asiaa rippikouluun, joka puolestaan oli ehdoton edellytys vihille pääsyyn.

Yksi Muolaan viimeisistä kiertokouluopettajista oli isoäitini sisar Ida Noro. Hän oli syntynyt vuonna 1875, muuttanut vuonna 1899 Viipuriin ja palannut sieltä Muolaan Koiralan kylään 1902. Myös hänen kaksi sisartaan olivat opettajia. Sekä 1872 syntyneen Katrin että 1877 syntyneen Anna Judith´in ammatiksi on Muolaan seurakunnan rippikirjaan merkitty ”kiertokouluopettajatar”.

Tämän blogitekstin kuva Anna Norosta on Matilda Virolaisen albumista jossa on myös kuva Annasta seminaaritoveriensa seurassa. Kierokouluopettajille on siis ollut seminaarimuotoista koulutusta.